Naantalin Eläkeläiset retkeilivät Kuurinmaalla.
Kauniina perjantaiaamuna suuri joukko Naantalin Eläkeläisiä odotteli linja-autoa, jolla matka Kuurinmaalle sekä Kuurinkynnäkselle tehtäisiin, hetken kuluttua Esa autoineen saapuikin ja matka seikkailuihin oli valmis alkamaan.
Ensin ajettiin tietysti Helsinkiin ja laivalla Tallinnaan, jonka jälkeen ajo kohti ensimmäistä yöpymiskohdetta Riikaa alkoi. Riiassa olimmekin illansuussa, majoittuminen tapahtui joustavasti ja nopeasti, sillä olihan matkalla jo hotellin vaatimat majoitusasiakirjat täytetty valmiiksi. Jotkut jaksoivat vielä ruokailun jälkeen lähteä katselemaan Riian vanhaa kaupunkia tai istumaan iltaa hotellimme näköalaravintolaan 26:n kerrokseen, josta olikin aivan mahtavat näköalat joka puolelle yli kaupungin.
Aamiaisen syötyämme poimimme mukaan oppaamme, Natalja Jokisen hän olikin mukanamme kolme päivää opastaen meitä koko Kuurinmaalla olomme ajan. Ensi kohteemme ei ollutkaan vähäpätöinen, vaan Liepajan kaupungissa pääsimme Jääkärien muistokirkkoon, luterilaiseen Pyhän Ristin kirkkoon, jossa 1700 Suomalaista jääkäriä on vannonut valan 13. helmikuuta 1918 Suomen lailliselle hallitukselle ja lipulle ennen lähtöään Suomeen. Tämä oli vaikuttava kokemus katsella kirkossa muistolaattaa, jonka vieressä oli Suomen- ja jääkäreiden lippu sekä palavat kolme kynttilää.
Jääkäreiden kirkko Liepajassa
Kirkko oli aikanaan ollut loistokas monine aitioineen ja hienoine koristemaalauksineen, olisi vain nyt jo tarvinnut kyllä korjaamista, mutta silti se on kaupunkilaisten vilkkaassa käytössä.
Esan keittämät retkikahvit ja Leenan tarjoama kakku teki kauppansa ja matka kohti Liettuaa ja Palangan kaupunkia jatkui. Täällä Palangassa nukuimmekin kaksi seuraavaa yötä.
Tämä Palanga on erittäin siisti ja kaunis kylpyläkaupunki, jossa katsottavaa olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa. Kun jälleen oli syöty ja huoneet hotellista saatu, suuntasimme erittäin reippaan Palangan paikallisoppaan Laima Saarisen opastuksella kreivi Tyskeviscsiuksen palatsiin ja siellä nykyään toimivaan Meripihkamuseoon. Laiman opastuksella nyt tiedämme melkein kaiken Meripihkasta, kuinka monenlaista sitä on, miten ja missä se on muodostunut sekä tietysti tärkeintä; miten hinta muodostuu. Ja kyllä Meripihka näkyi vaihtavan omistajaa kaupan puolella, jotenkin se näkyi vetävän puoleensa ryhmämme naisia. Kaupanteko oli kuitenkin lopetettava, kun edessä oli vielä kierros palatsia ympäröivässä hienossa puutarhassa, joka oli kokenut uuden loiston Liettuan itsenäisyyden jälkeen, todellinen perheiden ja nuorten parien suosikkikohde ja miksikäs ei, sillä niin upea se puisto oli.
Sitten koitti se aamu jona menisimme matkamme pääkohteeseen Kuurinkynnäkselle. Kuurinkynnäs on kapea hiekkadyyneistä muodostunut niemi. Kuurinkynnään kansallispuisto listattiin Unescon maailmanperintökohteiden luetteloon v. 2000 kulttuurillisena maisemakohteena, jolla on paljon sekä luonnon- että kulttuuriarvoja.
Lyhyt ajomatka Palangasta Klaipedan lauttarantaan, lyhyt lautan odotus ja niin olimme 97 km pitkällä Kuurinkynnäksellä, joka siis täällä Liettuan puolella on hieman irti mantereesta, joten sinne ei ilman lauttamatkaa pääse. Venäjän puoleinen pää onkin kiinni mantereessa, joten sieltä pääsee maanteitse ajamaan koko matkan, mutta ne rajamuodollisuudet!
Kuurinkynnäkseen liittyy monenlaisia taruja sekä myös todellista historiaa, mikä on muutamilta tapahtumiltaan jopa karmaisevaa.
Juodkrantessa kuulimme ja tutustuimme Liettualaisiin kansantarinoihin paikallisoppaamme Laiman värikkään kerronnan myötä, näihin taruihin liittyi aina puuveistoksia, joten näin on muodostunut korkealle harjulle luontopolku, jonka kierrettyäsi olet kuullut huikeita tarinoita ja uskomuksia.
Matka jatkui aivan Venäjän rajalle, ei kuitenkaan yli, eihän meillä ollut viisumeja, vaan me käännyimme Parnidzion-dyyneille, jossa sijaitsee ehkä maailman mahtavin aurinkokello sekä näköalapaikka, josta voi ihmetellä luonnon muovaamaa maisemaa. Dyynien hiekkaa on yritetty ja onnistuttukin sitomaan istutuksin, mutta edelleen kävely niillä on ehdottomasti kielletty, upottava hiekka saattaa haudata kävelijän hetkessä ja on näin ollen hengen vaarallinen.
Neringassa näimme valtavan metsä alueen, jota hallitsivat linnut. Se oli Haikaroiden ja Merimetsojen ”asumalähiö”, jossa pesiä saattoi olla samassa puunoksassa jopa 5-6 puhumattakaan koko puusta, joka oli varsinainen ”kerrostalo” kaikki asukkaat sulassa sovussa, mutta niin oudolta ja erikoiselta kuin se näyttikin, niin kaikki elollinen oli kuollut lintujen jäljiltä, tietysti niiden jätöksiin.
Vastakohtana Neringassa sijaitsee myös pieni idyllinen ”kaupunginosa” Nida, joka häikäisee kauneudellaan, jossa jopa autoliikennettä on rajoitettu, mutta turistihan pääsee mihin vain.
Matkamme jatkui kuitenkin eteenpäin ns. Harmaille- eli ”Kuolemandyyneille.” Tähän jopa kammottavaan nimeen liittyy kaksikin eri tapahtumaa, jotka jo kauan sitten ovat tapahtuneet, mutta ovat jääneet historiaan ikiajoiksi.
Kun näitä kauniita dyynejä katselee ei millään saata uskoa, että ne ovat myrskyisenä yönä haudanneet alleen kaksi kylää asukkaineen päivineen. Mutta kun tämä pehmeä kymmeniä metrejä korkea hiekkamassa lähtee liikkeelle myrskytuulen tai sateen voimasta se on kuin lumivyöry alpeilla.
Luonnonvoimia ihmetellen palasimme Klaipedaan, jossa meillä oli vielä lyhyt kävelykierros nähtävyyksiä katsellen, ja mitä kummaa siinähän se oli Suomen Joutsenen ”pikkuveli” laituriin kiinnitettynä, samanlaisena kuin Suomen Joutsen vain pienempi kooltaan, Turussa sotakorvauksena Neuvostoliitolle tehty purjealus.
Paljon oli tämänkin päivän aikana nähty, mutta vielä yksi elämys oli heillä edessään, jotka jaksoivat Palangan hiekkarannalle lähteä katsomaan auringon laskua, joka laskee mereen horisontissa. Ja olihan vielä matkalaisten koettava kauniin kylpyläkaupungin rauhallisten ja siistien katukahviloiden tunnelma ennen nukkumaanmenoa.
Neljäs matkapäivämme koitti aurinkoisena, niin kuin kaikki muutkin päivät olivat olleet ainakin tähän asti matkallamme. Auton nokka suunnattiin jo takaisin päin kohti Riikaa mutta Siauliai nimisen kaupungin kautta. Täällä lähellä Saulein kaupunkia, näin nimi kuulema lausutaan, sijaitsee ehkä monelle jo tuttukin paikka, Ristikukkula. Valokuvat, joita Ristikukkulasta näkee eivät tee oikeutta sille niin massiivinen tämä paikka on, josta varsinainen kukkula on vain pieni osa. Sitä ristien määrää ei voi sanoin kuvata mitä ihmiset ovat sinne eri syistä ja vakaumuksesta vieneet, joukossa vain muutaman päivän ikäisiäkin ristejä.
Matka kuitenkin jatkui Sauleihin syömään hyvää pihviä ja tutustumaan tähän puhtaaseen ja kauniiseen kaupunkiin sekä ostoksia tekemään.
Iltapäivän lopulla olimmekin jo tulleet takaisin Riikaan, majoittuminen tuttuun hotelliin ja vielä kaupunkikierros vanhassa kaupungissa. Nähdyksi tulivat, niin vapauden patsas kuin kolme vanhaa kirkkoa, puhumattakaan ”kissatalosta, taiteilijoiden korttelista, Mustapäidentalosta ym. ym.
Näin sitten koitti matkamme viimeinen päivä, auto kohti Tallinnaa, jossa tietysti vielä tuliaisostokset oli tehtävä. Ilma oli muuttunut kylmäksi ja tummat pilvet olivat jo taivaalla. Hieman laiva keinui Suomenlahdella, mutta se ei ketään haitannut. Naantalissa oltiin jo hyvissä ajoin illalla monta kokemusta ja muistoa rikkaampana, joita sitten ”sulatellaan” ennen seuraavaa matkaa.
Pekka Kautto
……linja-autossa matka ratkeaa….