Matkakertomus Viron ja Tarton matkasta

Naantalin Eläkeläiset matkalla Etelä- ja Kaakkois-Virossa.

 

Tallinna ja Viron kylpylät ovat jo kauan olleet Suomalaisten matkustuskohteena, mutta vasta tänä kesänä todenteolla Etelä-Kaakkois -Viron kohteet ovat löytyneet. Niin Naantalin Eläkeläisetkin suuntasivat matkansa kohti Vöryä, Vastse- ja Roosa-kyliä Räpinää ja Varbusea. Tallinnasta otimme koko matkan ajaksi mukaamme erinomaisen oppaan Jaak Viires´in ja lähdimme kohti kaunista Tarton kaupunkia, kaupunkikierroksella pisti jo silmäämme kuinka paljon siellä oli entisöity ja  korjattu vanhoja historillisia rakennuksia jopa melkein raunioina olleen Tarton tuomiokirkon torniinkin oli nyt pääsy. Vaikka lähtö Naantalista oli ollut jo ennen ”kukon laulua”,  jaksoi suurin osa vielä majoittumisen ja ruokailun jälkeen lähteä kaunista kaupunkia katselemaan.

Aamulla herättyämme matka kohti Viron eteläisempiä osia alkoi, ajoimme ensin Vöryn kaupunkiin jossa kävimme Estonia onnettomuuden muistomerkillä joka on aina yhtä koskettava kohde. Onnettomuushan vei meren syvyyksiin suurimman osan kaupungin virka-ja luottamus henkilöistä.

Matkamme jatkui Balttian korkeimmalle kohdalle 318 m korkealle Munamäelle josta ihailimme näkymiä Latvian kuin myös Venäjän puolelle, pilvettömältä taivaalta paistanut aurinko antoi tähän mahdollisuuden. Kahvitauon jälkeen auton nokka Munisten suuntaan kohti matkamme pääkohdetta, Metsäveljien maatilaa. Mutta suoraan sinne emme ajaneet, teimme pienen lenkin erittäin kuniisti kumpulevassa maastossa, ajaen jopa jonkin aikaa myös Latvian maaperällä.

Etelä-Viron pienessä kylässä asuu vakituisesti n. 30 hlö:ä. Matkailumagneettina siellä Metsäveljien maatila, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua 1945-49 Viron miehittäjiä vastaan taistelleiden ihmisten elinoloihin. Sodan jälkeisinä vuosina metsäveljiä oli n. 30 000, yhtä aikaa metsissä toimi n.15 000

miestä ja naista. Nykyinen tilan isäntä, jo edesmenneen metsäveljen poika, kertoi oman perheensä tarinan kyyneleet silmissä, kukaan ei varmaan jäänyt kuulioista kylmäksi. Mutta osattiin myös pitää hauskaa kun isäntä muuttui metsäveljeksi, ja meidän etsintäpartiona piti sitten hänet löytää piilopaikasta, joita tilalla oli paljon. Piilopaikkojen tarve oli suuri etsintäpartiot saattoivat tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa ja piiloon oli päästävä nopeasti jos meinasi henkensä säilyttää. Pääsimme myös tutustumaan heidän hyvin naamioituun vartio korsuunsa, jossa olisi voinut vaikka yöpyä. Mutta nälkä alkoi jo vaivaamaan ja perinteinen metsäveljien ateria odotti syöjiä. Ruoka oli todella hyvää, paljon parempaa mitä sen ulkonäöstä olisi luullut ja juotavakin oli perinteistä laatua. Isännän kitaran säestyksellä yhteislaulukin sujui oiken hyvin.

Olikin jo aika palata Tarttoon hotelli Dorpatiin ja ehkä vielä kaupungille vaikka Ruutikellariin.

Seuraavan aamun valjetessa retki suuntautui kohti Kaakkois-Viron Setukaisaluetta. Aluksi tutustuimme Räpinässä Sillanpään kartanoon ja sen puiston kukkaloistoon ym.

Seuraava kohteemme olikin pienoinen yllätys, Piusan hiekkaluolat olivatkin saaneet opastuskeskuksen jossa esitettiin filmi luolista ja niiden eliöstöstä. Pieni pätkä luolia oli kunnostettu, mutta turvallisuusden takia niitä sai katsoa vain puomintakaa. Ymmärrettävä asia kun koko luolasto suljettiin 1996 sortumavaaran vuoksi ja niitä ei oikeastaan tällähetkellä enää ollut olemassa. Tämä hiekka alueella on ainutlaatuista hienoa kuin vehnäjauho, väriltään joko kellertävää tai aivan valkoista ja siitä voi jopa kuivana tehdä ihan ”lumipalloja”. Tätä hiekkaa käytettiin aikoinaan lasin tekemiseen.

Kun varpaan välit oli puhdistettu hiekasta, lähdimme vanhaa postitietä ajellen posti-ja maantiemuseolle. Varsinkin maantiemuseo tuntui olevan miesten kiinnostuksen kohde olihan siellä autoja ja työkoneita ajalta jolloin itse oli pikku poika, ”nyt tuli nostalkinen olo” totesikin eräs mies. Myös Viron tiestön kehityksestä museossa sai oivan käsityksen.

Seuraava aamu olikin jo se jolloin matkalaukku oli otettava jo autoon mukaan, ajoimme laajojen kumpuilevien viljapeltojen halki kohti Rakvereä. Ihastelimme kaupunkikierroksella mm.Rakverenlinnan raunioita ja sen edessä seisovaa suurta massiivista härän patsasta, joka kuulema mylvii öiseen aikaan jos kaupungissa yöpyy joku turisti nainen. Mutta ostoksia pitää aina tehdä, vaikka olikin Viron toinen itsenäisyyspäivä, virolaisten vapaapäivä, meille järjestyi tilaisuus mennä Liliina pellavatehtaan tehtaan myymälään, eikä suotta, tavara ja raha vaihtoi omistajaa. Enää Tallinnan kautta Naantaliin, mukava matka oli taas kerran tehty.

Pekka Kautto