Vihdoin koitti se perjantai aamu, jota oli jo keväästä asti odotettu, lähtö retkelle Itä-Suomeen.
Kaikki 53 lähtijää olikin pirteänä jo odottamassa, kun bussi kaartoi Naantalin L-autoasemalle
ja matka Kerimäelle voi alkaa.
Ajelimme Etelä-Suomen valtateitä kohti Itää, ylittäen Saimaan kanavan ja Vuoksen, Ruokolahdella emme kuitenkaan nähneet sitä kuuluisaa leijonaa. Kauniita järvimaisemia ihaillessa olimmekin jo aivan rajan pinnassa josta, käännyimme kohti Punkaharjua ja matkamme tukikohtaa hotelli Herttuaa. Täällä olikin hyvä aika tutustua ympäristöön ennen ruokailua, moni ehtikin käydä saunomassa matkapölyjä pois, rohkeimmat jopa uimassa Puruvedessä.
Vaikka päivä oli ollut pitkä, niin tanssilattia kutsui kuitenkin vielä useampia, olihan meitä varten ihan orkesteri.
Hyvin nukutun yön jälkeen olikin lähtö kohti maailman suurinta Luterilaista puukirkkoa, Kerimäen kirkkoa, johon mahtuu kaiken kaikkiaan n. 5000 ihmistä. Siellä meidät otti vastaan paikallisopas, joka ei kyllä ensi kertaa kirkkoa esitellyt, niin sujuvasti ja mielenkiintoisesti hän kirkon historiasta kertoi.
Mutta matka jatkui Savonlinnan satamaan jossa s/s Punkaharju jo odotti meitä puolentoista tunnin risteilylle, jospa näkisi vaikka niitä ”vanhoja poikia viiksekkäitä”, mutta norpat pysyivät piilossa. Se ei tunnelmaa latistanut aurinko paistoi ja Savonlinnan tori houkutteli vaikka lörtsykahville. Monenlaisia ostoksia taisi tulla tehtyä ja sitten matka jatkui Punkaharjulle ja Metsämuseo Lustoon.
Lusto on valtakunnallinen metsäalan näyttely-, taide-, ja kulttuurikeskus. Joka kertoo metsän merkityksestä, ihmisen ja metsän vuorovaikutuksesta ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Sieltä löytyivät niin entisajan koneet suon kuivatukseen, kuin myös nykyajan suuret metsäkoneet, sekä käsityökalut vuosien varrelta. Näyttelyn kohokota ehkä oli virtuaalinen luontoelämys mitä kaikkea metsässä on, kuuluu ja tapahtuu.
Päivämme jatkui vielä vierailulla taiteilija Johanna Oraksen taidekartanossa ja jossa taiteilijan äiti otti meidät vastaan kuohuviinin kera ja esitteli niin kartanoa kuin myös taiteilijan töitä. Valitettavasti taitelijaa itseään emme tavanneet, vaan hänelle oli tullut jokin yllättävä meno ja niin äiti oli valjastettu esittelemään paikkaa.
Päivä oli jälleen lopuillaan ja niin sauna kuin ruokailukin hotellilla odotti.
Niin koitti sunnuntai aamu ja jälleen Savonlinnan satamaan bussilla, jossa meitä odotteli vanha ”tervahöyry” nyt matkustajalaivaksi muutettu m/s Puijo. Tällä Puijo laivalla sitten matkasimme viisi ja puoli tuntia pitkin sinistä Saimaata aivan tyynessä säässä kauniiden maisemien ja monien sulkujen kautta kohti Kerman kanavaa. Josta automme meidät nouti viedäkseen loppumatkan maanteitse Heinävedelle ja Valamon luostariin. Ja nyt onnisti paremmin, jotkut meistä olivat nähneet Saimaan Norppia ihan ihka elävinä.
Puijo laivan aikataulu ei aivan pitänyt, mutta Valamossa oppaamme odotti meitä kärsivällisesti ja jälleen saimme kuulla hyvän selostuksen Valamon historiasta ja miten sodan aikana Laatokan Valamosta oli kallis arvoisia ikoneja ym. tavaraa ”pelastettu” Heinävedelle. Monelle paikka oli tuttu jo entuudestaan, mutta useat olivat Valamossa ensimmäistä kertaa. Hieno kokemus tämäkin.
Vielä vähän ostoksia luostarin kaupasta ja linja-auto matka hotellille niin päivä olikin jo illassa.
Koitti viimeinen aamu Kerimäellä, mutta ennen kuin luovutimme huoneet pois oli mahdollisuus tutustua sotahistorialliseen näyttelyyn ”Viimeisellä linjalla” jonka ulkoalue osa taisteluhautoineen on aivan Hotelli Herttuan pihapiirissä, jossa ne ovat olleet täyttä totta sodan aikana eikä siis nyt tehtynä. Harjulle oli myös kerätty sodanajan tykkejä ja panssarivaunu luomaan ”aitoa” tunnelmaa.
Hotellin alakerrasta löytyi myös kaksi huonetta jotka liittyivät talvi- ja jatkosotaan, siellä näki millaisin asein ja varustein miehet silloin taistelivat.
Sitten koittikin jo aika, että oli sanottava hotellin väelle kiitokset ja näkemiin, kun hotellin johtaja vielä tuli autoomme toivottamaan hyvää matkaa, niin kotimatka kohti Naantalia alkoi, jossa olimmekin jo alkuillasta monta kokemusta rikkaampana ja uudet matkat mielessä.
Pekka Kautto