Valamo vaihtui Konevitsaksi

Liekö 13. päivä ollut enteellinen, kun Naantalin Eläkeläiset lähtivät retkelle Venäjän Priozersk`in ja Valamoon. Matka alkoi aurinkoisessa syyskesän säässä leppoisasti ajellen läpi kauniiden maisemien kohti ensimmäistä yöpymispaikkaa Lappeenrantaa.

Täällä olimmekin hyvissä ajoin, joten aikaa jäi mukavasti kauniissa kesäillassa tutustua Lappeenrannan nähtävyyksiin mm. taidokkaisiin hiekkaveistoksiin tai istuskella legendaarisessa Prinsessa-armaadassa Saimaan rannalla kuunnellen hyvää musiikkia ja maistellen paikallisia herkkuja rannan kioskeista.

Lappeenrannassa on Suomen toiseksi suurin sankarihautausmaa aivan kaupungin keskustassa. Sen muuriin on kaiverrettu luovutettujen alueiden 5500 sankarivainajan nimet. Tätä kaunista, mutta monelle ehkä ikäviä muistoja tuonutta kohdetta, kävivät useat meistä  katsomassa ja kuvaamassa.

Seuraavana aamuna matka jatkui kohti Valamoa, mutta vettä satoi rankasti ja tuuli yltyi. Meitä se ei kuitenkaan haitannut, sillä m/s Karelia purjehti varmasti Saimaankanavaa pitkin kohti Viipuria. Aika laivalla kului rattoisasti mainion risteilyemännän johdolla ja välillä yhteislaulua harrastaen.

Viipurissa vettä sateli vielä kuurottain, kun lähdimme ajamaan kohti entistä Käkisalmea. Pitkin Karjalan kannasta ajaessamme ohitimme pieniä kyliä, jotka ennen olivat olleet Suomen ja nimet suomalaisia. Nyt kylillä oli uudet, venäläiset nimet.

Tämän ajomatkan aikana alkoi tulla jopinpostia; ensin ilmoitus, että kantosiipialus ei liikennöi myrskyn takia. Myöhemmin aallonkorkeuden vain suuretessa myös tavallinen alus lopetti liikennöinnin. Mutta ei hätää, ihmiset Turussa ja Petroskoissa alkoivat tehdä ”hartiavoimin” töitä eteemme, niin että pääsisimme Konevitsan luostariin, jonne on vain murto-osa siitä vesimatkasta mikä on Valamon saarelle. Niin oudolta kuin se tuntuukin jo ennen Käkisalmeen saapumistamme saimme Petroskoista tiedon, että Konevitsan luostariin oli saatu Suomea puhuva opas ja laivavuoro seuraavana aamuna sinne oli järjestynyt.

Hyvin nukutun yön jälkeen, (Käkisalmen parhaassa ja ainoassa hotellissa), suuntasimme laivarantaan ja kohti Konevitsan saarta, kyllä Laatokka tällä pienelläkin välillä kieltämättä oli aika ”kuoppainen”, joten Valamoon asti meno olisi ollut liian vaarallista.

Näin pääsimme näkemään aidon Venäläisen munkkiluostarin ja kuulimme sen monivaiheisesta historiasta. Täällä ei samaa kaupallisuutta vielä voinut havaita kun mitä Valanmossa on, tosin sitten ei myöskään koettu samaa loistoa kuin Valamossa olisi nähty.

Konevitsan  yläkirkko, samoin kuin koko kirkkorakennuskin, oli korjauksen alla ja sieltä tuskin kaikkia maalauksia saadaan restauroitua. Alakirkko kylläkin oli jo korjattu hienoon kuntoon. Mutta saimme aterioida luostarin tapaan ja nauttia kolmen munkkiveljen komeasta laulusta. Kuulimmepa kuuluisien Konevitsan kirkonkellojen sointia ihan livenä mitä useimmat ovat kuulleet vain äänilevyltä. Voimme olla tyytyväisiä, että eteemme tehtiin paljon töitä, jotta pääsy Konevitsaan oli mahdollista.

 

Perjantain paluumatkalla ilma sitten olikin jo seestynyt ja lämmin, joten Viipurissa oli mukava tehdä ostoksia, sulatella Pyöreäntornin maukasta ateriaa ja odotella kanavalaivan lähtöä. Laivan kannella olikin mukava nautiskella auringosta ja ihailla maisemia, kun m/s Karelia lipui yhdeksän sulun kautta takaisin Lappeenrantaan.

 

 

Viimeisestä retkipäivästä teimme sitten leppoisan ;”jokaiselle jotain Kotkassa”. Kotkassa on paljon myös nähtävää, johon varattu aika tuntui hupenevan kuin siivillä. Osa matkalaisista riensi vielä ”soppailemaan” niin torille kuin isoon ostoskeskukseenkin, toiset taas Maretarium akvarioon, mutta suurin osa ehkä kuitenkin jäi ihastelemaan Merikeskus Vellamon tarjontaa tai kävivät höyryjäänmurtaja Tarmoon tutustumassa. Paljon jäi Kotkassa katsomatta, mutta onpa sitten syy mennä sinne uudestaan.

Näin viiden päivän Venäjän matka oli takana, kokemusta rikkaanpana palasimme illansuussa Naantaliin, tehtiinpä jo uusia matkasuunnitelmiakin. Aika näyttää miten ne toteutuvat.

Pekka Kautto